Projekti on muuttanut luontoaan. En pysty joka päivä kirjoittamaan. Jostain syystä se vaatisi liikaa sitoutumista ja oman tilanteen miettimistä. Vaikka asiat paljon mielessä pyöriikin, en halua analysoida ja käsitellä ihan kaikkea mitä ajatuksia saankin. Kuulostaako oudolta? Joo. Silti se on todellisuutta. Välillä minua pelottaa ihan hirveästi mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olenko missä kunnossa 20 vuoden päästä? Hengissä? Maksansiirtojonossa? Tai hyvässä kunnossa lääkityksen avulla? Se kai selviää vain elämällä, mutta miettiihän sitä kuitenkin näitä asioita.
Eli nyt sitten kirjoitan kun pystyn ja tuntuu siltä. Silti otsikkona pysyy juokseva numerointi. Projektin oli kuitenkin tarkoitus sisältää 38:n päivän blogikirjoitukset.
Eilen kävin teellä pitkästä aikaa hyvän ystäväni kanssa. Oli ihana jutella pitkästä aikaa ja hänen kanssaan pystyin juttelemaan monista asioista joista muut ystäväni ymmärrä mitään. Hän on oman sairautensa vuoksi joutunut syömään lääkkeitä ja samalla kärsinyt niiden sivuvaikutuksista. Yhtä lailla hän on käynyt läpi miettimistä tulevaisuudesta ja kaikesta mitä minäkin nyt joudun miettimään. Vaikka meillä onkin eri sairaudet niin tunsin saavani häneltä paljon uusia näkökulmia ja vertaistukea tilanteeseeni. Ihanaa oli nähdä häntä.
Illalla vielä toinen ystäväni soitti minut hyvin lyhyellä varoitusajalla leffaan. Käytiin katsomassa Jake Gyllenhaalin uusin elokuva Source Code. Leffa oli yllättäen erittäin hyvä. Romantiikkaa ja tarpeeksi juonta sopivassa suhteessa.
Tässä on nyt tullut mietittyä tätä tulevaisuutta oikein urakalla. Nyt on se tilanne, että päiväkotiin en voi enää palata. Kukaan vanhempi ei antaisi lastaan minun vastuulleni, jos tietäisi millaisia sivuvaikutuksia käyn läpi. Eikä keskittymiskykynikään ole entisellään. Puhelimessa puhuminen on ihan kauheaa nykyään, kun ajatukset lähtee harhailemaan ihan pienistäkin asioista ja unohdan kuunnella mitä toinen puhuu. Tällä hetkellä näyttää siltä, että järkevintä minun olisi lähteä takas koulun penkille opiskelemaan toinen suuntaus ammattiini. En tiedä miten se onnistuu, mutta kai se jotenkin pitäisi järjestyä. Olenhan jo kerran valmistunut, nyt tarvisin vain lisää tietoa, että pystyisin palaamaan työelämään. Tai jos joku keksisi minulle siistin sisätyön joka ei vaadi hirveästi keskittymistä, fyysistä jaksamista ja kuitenkin saisin olla ihmisten kanssa tekemisissä niin sen ammatin voisin sitten opiskella. On tämä vähän tällaista miettimistä ja välillä ahdistun kun stressaan liikaa. Voi kun saisin jo sen ajan sinne psykiatrille.
Tiistaina on aika sitten lääkäriin. Sinne pitää tehdä lista mukaan oireista, että lääkäri voi kirjoittaa mulle B2-lausunnon, jos se lääkäri on mukava ja ymmärtää mun tilanteen. Tuo B2-lausunto on siis se lausunto, etten pysty enää palaamaan nykyiseen työhöni. Voi, että toivon lääkärin ymmärtävän minua. Mitähän ihmettä sitten teen, jos se ei ymmärräkään? Varmaan romahdan siihen paikkaan ja sitten pitää miettiä uusiksi jutut. Jotain lausuntoa sen täytyy mulle kirjoittaa. Ja on paljon muutakin mitä pitää sen kanssa jutella. Pitää kirjoittaa lista niistäkin asioista. Montakohan listaa minä sinne vien mukanani..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti