Viime kirjoituksen tein keskiviikkona, nyt on lauantai yö. Bloggari kaatui ja päätin pitää parin päivän tauon kirjoittamisesta. Nyt blogi projekti jatkuu taas.
Se lääkärin soitto pisti miettimään. Mun pitäis tosiaan suunnata nyt töihin. Viime kelan kirjeessä luki, että olen ollut yli 155 päivää saikulla. Yli puoli vuotta kotona sairaana. Todella pitkä aika olla poissa työelämästä. Ja voin ihan rehellisesti sanoa, en ole edes miettiny töitä puoleen vuoteen. On ollut monia tärkeämpiä asioita mielessä, oma terveys ensisijaisesti. Noh, maanantaina menen sitten työkkäriin jutteleen tilanteestani. Edelleen mietin, että pitäiskö miettiä jotain muuta työtä kuin mitä oon kolme vuotta tehny.
Lääkäriin menen toukokuun lopussa. Edelleen jotain juttuja joita pitäis lääkärissä selvittää. Onneks sain ajan noinkin aikasin, ettei menny jonnekin juhannuksen jälkeen. Ja samalla odottelen aikaa psykiatrille. Kun vihdoin sain sinne lähetteen. Pelkään vaan, että sinne on jokin puolen vuoden jono, eikä se nyt sitten enää auta kun tarvisin juttelu apua nyt. Tää sairaus on ollu niin suuri elämänmuutos. Menny ihan kaikki suunnitelmat uusiksi; työ, parisuhde, lapset. Ihan kaikki.
Käytiin tänään kummipoikaa kattomassa. Mun vanhemmat on hoitamassa pikkuista kun veljeni on vaimonsa kanssa pidennetyllä viikonloppureissulla viettämässä veljeni vaimon synttäreitä. Oli mukava käydä kun kylään tuli vielä äitini vanhemmat. Sain heitäkin nähdä pitkästä aikaa. Vanhoiksi ovat mun isovanhemmat jo tulleet. Mummolla on dementtian jokin alkumuoto ja pappa odottaa lonkkaleikkausta. Vanhuus ei tule yksin.
Taidan jatkaa euroviisujen katsomista. Menee se lauantai-ilta näinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti