Minäpä sitten viime kuussa repäisin ja kerroin esimiehelleni AIHista. Tuli lopulta sellainen olo, että koska viihdyn täällä haluan myös kertoa heille kaikki faktat. Esimies oli todella ymmärtäväinen ja kiitteli kovasti kun kerroin. Aika tarkkaan selitin mikä tää sairaus on ja samalla kerroin siitä, että jos minä sairastun niin se pitää sitten sairastaa kunnolla ohi. Ei paljon puolikuntoisena töihin tulla. Hän ymmärsi oikein hyvin ja sanoi, että nyt jos olen vähän pidempään saikulla esim.flunssan vuoksi, hän tietää miksi eikä ala ihmettelemään. Pyysin kuitenkin, että tämä on vain meidän ja toisen esimiehen välinen juttu. Ei hän siitä muutenkaan mitään kertoisi tietenkään työkavereilleni, mutta kerroin siis sen että tämä ei ole asia jota kerron helpolla eteenpäin ihmisille. Minusta oli parempi sekin tehdä selväksi, ettei hän luule että muutkin tietävät. Sen keskustelun jälkeen tuli hyvä mieli. Jotenkin helpottunut olo. Ja auttaa tämä saamaan vapaata lääkärikäyntiä vartenkin. Ei tarvi piilotella.
Juhannuksena sattui jotain ihanaa. Mies keräsi meidän mökillä olleet sukulaiset kasaan ja polvistui minun eteen. Ollaanhan me oltu kihloissa jo useamman vuoden, mutta silloin sovittiin kerran että olis kiva mennä kihloihin. Olla vähän enemmän yhdessä. No nyt hänellä oli uusi sormus ja kosi sillä periaatteella, että naimisiin mennään ja pian. Meillä on marraskuussa häät.
Vaan kyllä tulee kiire. Neljässä kuukaudessa pitää saada kaikki kasaan. No on meillä jo aika selvät sävelet kaikesta. Kirkko, pappi ja juhlapaikka on varattu. Ohjelma on melkein valmis, menu loppusuoralla, koristeet kovasti muodostuu jo mielessä. Vieraslista on tuottanut paljon päänvaivaa. 70henkeä mahtuu juhlapaikkaan ja siksi ollaan jouduttu raakalla kädellä jättämään ihmisiä pois listalta. Tietty sukulaisten joukko on jotka ehdottomasti halutaan paikalle. Ja sitten ne kaverit. Mullakin suurin osa kavereista asuu ympäri Suomea. Kaasot asuu Tampereella ja toinen Saksassa tällä hetkellä (onneks hän on tulossa takas ennen häitä). Pitää vain toivoa, että ne jotka kutsutaan, pääsee paikalle. Mutta monta tärkeää kaveria piti tiputtaa listalta. Vaan voihan se olla, että joukko tästä vielä kutistuu. Ei kaikki kuitenkaan pääse paikalle.
Vaan tärkeintähän on, että vanhemmat ja sisarukset on paikalla kun me mennään naimisiin.
Saa nähdä mikä painajainen puvun hankkiminen on. En ole yhtään tyytyväinen itseeni ja pitäisi joku puku vielä laittaa päälle. Noh, sen ehtii. Sitten syyskuussa...
Paljon mun elämässä ei muuta sen jälkeen olekaan ollut. Häitä ja sen suunnittelua. Viime yönä näin ensimmäisen painajaisenkin jo. Että tästä se alkaa. Häästressi.
