Long time no see. Mutta niin se taitaa mennä mulla nykyään. Piti koittaa pitää pää kasassa. Tehdä töitä ja käydä koulussa viimeisiä kursseja. Silloin jäi kaikki muu. 2015 on vihdoin ohi ja olen niin valmis uuteen vuoteen. Mutta halusin silti tehdä pienen katselmuksen mitä 2015 mulle oli.
Vuosi alkoi mukavasti, mutta jostain syystä putosin mustaan aukkoon. En tiedä miten sieltä lopulta pääsin ylös, mutta helppoa se ei ollut.
Maaliskuussa mun maailma romahti hetkeksi. Syytä en kehtaa kertoa, mutta lopulta se ei ollutkaan niin paha juttu. Tutustuin myös uuteen ihmiseen. Tuon ystävyyden myötä olen löytänyt uusia puolia itsestäni. Hyviä ja huonoja. Mutta se on ollut jotain mitä olen tarvinnut pitkään. Olen tuolle henkilölle kiitollisempi kuin voin ikinä hänelle kertoa. Hän on ollut tukena kaiken paskan läpi, samoin kuin hyvien hetkienkin. Mun vuosi olisi ollut todella erilainen ilman häntä.
Kesällä pääsin kokemaan ison konsertin. Yksi asia tehty bucket listilta. Ja sain sen kokea tärkeän ystävän seurassa. Sain myös kuulla livenä biisin, joka merkitsee mulle niin paljon. Ja en edes häpeä myöntää, että kyllä minä itkin. Ja kuinka kiitollinen olen, että sain itkeä rakkaan ystävän kainalossa ja tuntea että minusta välitetään. Samalla reissulla tajusin, että vaikka asutaankin kaukana tosistamme, se ei tarkoita että ystävyys pitäisi jotenkin lakastua. Muotoaan se muuttaa, mutta ei sitä että olemme tärkeitä toisillemme.
Syksy olikin sitten oikeastaan pelkkää mustaa. Vasta joulukuussa alkoi tuntumaan että pärjään jälleen. Että tästä tulee jotain. Nyt vain toivon, että olo jatkuu tällaisena. Elämä jatkuu.
AIHin osalta mentiin hyvillä linjoilla. Lääkitys on enää 50mg/vrk azamunia. Syksyllä oli myös lääkärin soittoaika verikokeiden jälkeen. He olivat miettineet, että olisi ehkä biopsian aika, mutta sitten he katsoivat mun historiaa ja olivat päättäneet ettei se ole tarpeellista. Ja syynä todellakin oli se pieleen mennyt biopsia vuoden 2013 alussa. Siinä biopsiassa löytyi mun maksasta edelleen tulehdussoluja.
Sain samalla kuulla, että vaaditaan 5 kortisonitonta vuotta, että lääkityksen purkamista voidaan miettiä. Mulla on takana vähän yli 2. Eli kun 5 vuotta tulee täyteen, multa otetaan biopsia. Jos se on puhdas, eli yhtään tulehdussoluja ei ole, kokeillaan myös azamunin lopettamista. Ja sanon suoraan, että pelkään. Toisaalta voisin päästä lääkityksestä eroon ja elää tulehduksetonta elämää. Toisaalta tulehdus voi tulla takaisin ja kunto romahtaa taas. Se tarkoittaa myös uuden kortonikierroksen aloitusta. Mutta siihen on vielä aikaa. Katsotaan sitten mitä tässä tapahtuu.
Tällaista tällä kertaa. Vuosi 2016, olen niin valmis. Bring it on!
