Kissani kellii vieressä. Ihana vapaa perjantai. Neitikin nauttii kun olen kotona, enkä pitkää päivää koulusta. Sen huomaa, kun tulen kotiin Neiti osoittaa mieltään ja kun on vapaapäivä ja olen kotona, hän on paljon lähellä, nukkuu sylissä ja kiehnää jaloissa. Neitihän otettiin minulle seuraksi silloin kun sairastuin (tai jokin aika sen jälkeen). Ollaan aika yhteen kasvettuja ja paljon olen kissan hoitamisesta saanut ja toivottavasti samalla olemme tarjonneet neidille hyvän kodin. Pikkuinen karvapalloni.
Joulu oli ja meni, samoin uusi vuosi. Marraskuun lopulla kuukautisten yhteydessä oikea kylkeni kipeytyi ihan hirmuisesti. Yleensäkin kuukautisten aikaan maksan alue on arempi minulle, mutta tällä kertaa kipu oli todella kovaa. Jouduin olemaan poissa koulusta ja syömään litalginia pitkän aikaa. Vaikka kuukautiset loppuivat, kipu ei. Lopulta joulukuun puolessa välissä soittelin gastrolle ja sieltä aikaistettiin tammikuuksi tarkoitetut verikokeet. Niissä näkyi, että jostain syystä valkosolu arvoni olivat tipahtaneet alle sallitun rajan. Siinä sitten parin viikon päähän määrättiin uudet verikokeet sekä ylävatsaultra. Joulu meni yhä hiukan kipuillen. Vietimme rauhallisen joulun Miehen perheen luona. Joulun jälkeen en edes ehtinyt vanhempieni luo, koska nuo tutkimukset olivat siinä joulukuun lopulla. Uusi vuosi vietettiin kahdestaan tällä kertaa. Minä olin väsynyt ja jännitin tuloksia, niin ei tehnyt mieli lähteä katsomaan humalaisia ihmisiä ystävien bileisiin. Koetulokset olivat kuitenkin hyvät ja valkosoluarvokin oli noussut takaisin sallituihin lukemiin. Eikä ultrassakaan ollut näkynyt mitään uutta, maksa heijastelee edelleen, mutta muut elimet näyttivät olevan kunnossa. Pikku hiljaa kipu on hellittänyt myös tuolla kyljessä ja väsymys on alkanut väistymään. Harmi vain, että joululoma meni aikalailla stressatessa. Uudet verikokeet ja lääkärin tapaaminen! ovat helmikuussa. Vihdoin pääsen näkemään minua hoitavia lääkäreitä. Näköjään tuo soittelu on auttanut, tai sitten tämä veriarvojen heittely.
Ja jottei elämä kävisi liian tylsäksi, viikko sitten perjantaina olin iltapäivällä ajamassa koulusta kotiin, kun autostani yhtäkkiä hävisi jarrut kesken ajon. Ulkona oli hirveä lumimyrsky ja todella kova pakkanen. Luulin aluksi, että jarruni jäätyivät, mutta ne kuitenkin toimivat ihan ihan vähän. Sain näillä pikkujarruilla ajettua kotiin ja aloin soittelemaan korjaamoille, että saisiko autoa mihinkään huoltoon enää. Autohuollon mies sanoi, että jos saat auton tänne, niin he voivat muiden töiden lomassa lauantaina katsella mikä autossa on vikana. Lopulta auto päädyttiin hinaamaan autokorjaamolle, koska huoltomies sanoi, ettei sillä saa ajaa enää yhtään. Autossani on takuuaikaa vielä pari kuukautta jäljellä, joten auto vietiin merkkihuoltoon. Lauantai aamuna soittelin autoliikkeeseen ja kyselin, että ovatko he ehtineet katsoa mikä autossa voisi olla vikana. Kävi ilmi, että jarrupääsylinteri oli jostain käsittämättömästä syystä mennyt rikki ja se oli aiheuttanut jarrujen katoamisen. Lopulta he soittivat minulle vielä samana päivänä, että he ehtivätkin korjata autoni vielä silloin lauantaina. Siinäpä sitten hommattiin Miehen kaverilta meille kyyti sinne autohuoltoon ja lauantaina saimme jo auton takaisin korjattuna. Parasta tässä oli, että tuon sylinterin vaihto meni takuun piikkiin, joten kustannuksia meille ei korjauksesta tullut. Oli mukava huomata, että erittäin mukavia ja auttavaisia ihmisiä on töissä tuolla alalla. Autoni huoltoon hinannut mies oli todella mukava, kuten myös huoltomiehet joiden kanssa juttelin. Vaikka nainen oli asialla, niin kertaakaan minua ei vähätelty, ja muutenkin keskusteluista tuli aina hyvä fiilis. Vaikka jarrujen hajoaminen harmitti, niin tuo asiakaspalvelu kyllä pelasti mun viikonlopun.
Joskohan siinä olisi mun kuulumiset tällä kertaa. Mies valmistui ennen joulua. Hän sai todella hyvät valmistujaisjuhlat ja nyt on sitten työnhaku päällä, kunhan niitä vain löytyisi.
