Koeviikot olivat menivät, kokeet menivät hyvin. Sen jälkeen oli paljon kaivattu syyslomaviikko. Sain rentoutua ja vain oleskella. Vanhempieni luona käytiin vaihtamassa renkaat ja pesemässä auto ennen kunnon talven tuloa. Jännäksi meni kyllä, kun matkaa on 150km ja juuri edellisenä iltana satoi sitten ensilumet. Onneksi ne sunnuntai-iltaan mennessä olivat sulaneet pääteiltä sen verran, että päästiin reissuun.
18.10. pääsin näkemään PMMP:n viimeistä kertaa livenä. Menin sinne ystäväni kanssa, koska halusin kokea tuon keikan ihmisen kanssa, joka ymmärtää mitä PMMP minulle edustaa. Niin paljon kuin rakastan Miestäni, joskus tuntuu että kaikkea hän ei minusta ymmärrä. Mutta eiköhän tuo ole ihan normaalia ihmissuhteissa. Keikka oli upea, lauloin mukana koko lähes kaksi tuntisen ajan ääneni käheäksi. Niin paljon ihania muistoja tuli mieleen kaikkien biisien mukana. Voi kuinka jään kaipaamaan Paulaa ja Miraa.
Ja niin, minähän olen jättänyt alkoholin juomisen sairastumisen myötä, mutta kun keikkaa odoteltiin keksi ystäväni, että ostetaan yksi jekkukola puokkiin. Lopulta kävi niin, ettei hän pystynyt juomaan sitä ollenkaan ja minä sen sitten join. Yllätyksekseni minulle ei tullut siitä seuraavana päivänä pahoinvointia tai mitään muutakaan, mitä aiemmin on seurannut, jos olen juonut alkoholia (siis sairastumisen jälkeen). Näköjään pystyn jälleen yhden juomaan silloin tällöin.
Marraskuun alussa olikin sitten aika toteuttaa yksi pitkäaikaisemmista haaveista mitä minulla on: Päästä oikeaan isoon konserttiin. Minulla on ollut muutamia haaveita, joita haluan toteuttaa, mutta jotka ovat jääneet sairastumisen vuoksi. Tulloin marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna lensimme Miehen kanssa Tukholmaan katsomaan Bruno Marsia. Enkä voi sanoin kuvailla kuinka minä nautin tuosta kokemuksesta. Konsertti oli AIVAN UPEA! Jopa Mieheni, joka ei todellakaan ole kuunnellut Brunoa ikinä, oli aivan fiiliksissä ja mukana koko keikan ajan. Tuo pieni viikonloppureissu teki meille niin hyvää ja minulle. Sain huomata, että kunhan lääkkeet ovat oikeat, pystyn minäkin matkustamaan ja nauttimaan pienistä jutuista. Pelkästään Tukholmassa käynti oli mahtavaa ja keikka kruunasi kaiken.
Verikokeetkin minulta otettiin tuossa jokin aika sitten. Ja minut on nyt virallisesti siirretty kaupungin puolelle hoitoon. Kyselin siitä tapaamisesta lääkärin kanssa ja hoitaja sanoi, että se on sitten joskus ensi vuoden puolella. Verikokeissa kaikki näytti hyvältä. Tulehdusarvoni olivat hiukan koholla, mutta hoitaja sanoi sen johtuvan flunssastani. Kysyin myös tarviiko minun ilmoittaa heille jos sairastun kuumeeseen. Vastauksena oli, että vain jos kuume jatkuu pidempään kuin pari päivää, koska silloin täytyy alkaa miettimään lääkitystä. Hoitaja joka minulle soitti, oli todella ihana ja juttelimme lähes puoli tuntia. Hänellä oli aikaa vastata kaikkiin kysymyksiini, eikä ollut yhtään kiireessä, niin kuin monesti tuntuu nämä soittajat olevan.
Tänään juttelin facessa yhden vanhan yläastekaverini kanssa. Muistin jälleen miksi olin ottanut häneen etäisyyttä. Hän on itsekin käynyt läpi rankkoja juttuja ja sairastaa vaikeaa epilepsiaa, joten sitä kautta hänellä on ymmärrystä tilanteeseeni. Hän kuitenkin suhtautui minuun jotenkin liian säälivästi. Hän sanoi mm. näin:
"kunnioitan kyllä sua, että oot selvinny tuosta kuitenkin ja puksuttelet eteenpäinmä oisin varmaan tosi katkera..."
Joo, eiköhän tässä ollut taas vähän päivitystä. Joulukuussa sitten taas :)
