Hups, mihin se toukokuu meni? Juhliessa ja arjen opettelussa. Joka viikonloppu oli jotkut synttärit ja yksi lauantai sain vihdoin pidettyä mun omat valmistujaiset. Silloin kun viimeksi kirjoittelin, olin todella kipeä. Päädyin sitten olemaan viikon saikulla. Jouduin käymään lääkärissäkin kun olo vain huononi. Sain jotain kortisonisuihketta ja käskyn vain levätä, levätä ja levätä. Lääkäri oli huolissaan AIHin takia. Jos sairaus olis tuosta pitkittyny, niin olis pitänyt mennä takas ja oltais katsottu mitä sille alettais tekemään. Mutta onneksi kuume meni sitten lopulta ohi ja voimatkin palasi pikku hiljaa. Ensimmäinen kova kuumetauti AIHiin sairastumisen jälkeen. Oli vähän pelottavaakin kun koko ajan toivoi, että loppuisi se jo niin ei tarvisi alkaa miettiin ylimääräisiä verikokeita yms. Noh, yksi tauti takana. Kunhan nyt pysyis sitten taas terveempänä pidempään.
Välillä tuntuu, että haluaisin kertoa esimiehelleni töissä AIHista. On vaan sellainen olo, että kun näitä lääkityksen muutoksia on tulossa, toivottavasti tässä vuoden sisällä, niin olisi mukava että hän tietäisi. Jos sitten käykin huonosti ja arvot lähtee nouseen niin minähän väsyn ja niin. Siinä on niin monta tekijää. Mutta sitten taas toisaalta pelkään, että se voi vaikuttaa jatkoon tuolla työpaikassa. Ja minä niin kovasti haluaisin siellä jatkaa. Saada ehkä vielä pidemmän sopimuksen. Olen tykännyt olla tuolla töissä. Onhan se haastavaa ja töitä kyllä riittää, mutta silti paikka on hyvin erilainen kuin edellinen työpaikkani. Ikuinen kamppailu tämän kertomisen kanssa. On vain sellainen olo, etten jaksa piilotella. Olen kuitenkin toipunut hyvin. AIH ei näy arjessani kuin lääkityksen muodossa, eikä sekään näy muille. Ja tietty ne säännölliset verikokeet. Mutta jos haluaisin, myös ne on helppo piilottaa.
En tiedä mitä ajattelin kun kirjoitin otsikon. Mullahan siis ei ole vapaata. Ei mitenkään päin. Oon töissä koko ajan. Ehkä hyvällä tuurilla saan puolipäivää vapaaksi jossain vaiheessa. Ja onhan mulla koulun valmistujaisjuhla perjantaina. Sinne pääsen lähteen vähän aiemmin töistä. Muuten olen koko kesän töissä. Vaan eipä tuo haittaa. En ole mikään kesäfani muutenkaan. En ole ikinä ollu ja sairastumisen jälkeen vielä vähemmän. Tiedä sitten miksi.
Mutta nyt on tullut olo, että voisin ehkä alkaa miettimään kuinka voisin elää vähän terveellisemmin. Olen väsynyt ruokavaliooni ja siihen miten se vaikuttaa elimistööni. Söin kortisonia silloin kun sairastuin. Paino nousi muutamassa kuukaudessa noin 20kiloa. Eikä se paino ole mihinkään lähtenyt edes kortisonin lopettamisen jälkeen. Nyt töiden aloittamisen jälkeen paino on taas noussut. Vuosi sitten sain pudotettua melkein 10 kiloa ja nyt se on tullut takaisin. Minua turhauttaa. Tuntuu niin turhalta koko ajan tuntea olonsa epämukavaksi omassa kehossaan. Haluaisin olla taas niin ettei koko ajan tarvi miettiä miksi olo on tällainen. Tai olla tyytymätön kun katsoo peiliin. Niinpä, eikö se ala oman pään sisältä? Muutos siis.
