Päivä 70

Diagnoosin vuosipäivä. 17.3.2011. Klo 9 aamulla oli aika gastrolle. Lääkäri kutsui sisään ja sanoi, että Miehen olisi hyvä tulla mukaan.

"Sinulla on autoimmuunihepatiitti" "Aloitamme kortisonilla" "Kuukasvot" "Muista syödä lääkkeet, älä jätä niitä vaikka niissä on sivuvaikutuksia" "Sulla on hyvät mahdollisuudet, kunhan vain syöt lääkkeet. Jos et syö, etenee sairaus."

Muutama lause, jotka on jääneet mieleen. Paljon en muista siltä lääkärikäynniltä, vaikka puoli tuntia olin sisällä. Muistan vain sen tunteen. Helpotuksen ja pelon. Sekavan olon.

Mentiin sairaalasta kotiin apteekin kautta. Sinä iltana aloitin kortisonin ja sanoin hyvästit mun muutamalle haaveelle, jotka ei tulisi toteutuun pitkään aikaan.

17.3.2011. Päivä jolloin mun vanha normaali jäi, ja uusi tuli tilalle. Uusi normaali, johon kuului krooninen maksasairaus.

Päivä 69 (musta kupla)

Tiedättekö sen tunteen kun mikään ei enää tunnu miltään. Mistään ei näy paistavan valoa, mikään ei innosta. Kaikki on mustaa ja jotenkin tasaista. Tai toivottavasti kukaan ei tiedä mitä tarkoitan, koska tämä on kauheaa. Koko helmikuu meni kuin sumussa. En jaksa innostua mistään, enkä tehdä mitään. Olen lopettanut nukkumisen ja syömisen. Niinpä, tyhmä minä.

Teen kaiken mitä pitää. Käyn koulussa (en muista yhdestäkään luennosta mitään), käyn töissä ja tulen kotiin, jossa sulkeudun omaan pieneen maailmaani. Työt jaksan tehdä. Ja jostain syystä jaksan töissä tsempata ja olla iloinen. Olen ehkä hiukan hitaampi kuin olisi suotavaa, mutta saan hommani hoidettua, eikä kukaan ole vielä valittanut. Koulussa on pakko pistää naamalle iloinen naamari. Opettajalle sain yhtenä päivänä kerrottua, että tuntuu että en jaksa. Että nyt on vaikeampi vaihe menossa. Ehkä se vähän auttoi, kun sai ääneen sanoa. Eipä se opettaja sille mitään voi, kunhan nyökytteli.

Kotiin tullessa en sitten teekään yhtään mitään. Tai no, luen. Luen ja paljon. Koko ajan. Olen lopettanut tv:n katsomisenkin, mikä jo sinällään on ihme. Kyllähän Mieskin sen on huomannut, että minusta ei ole seuraa yhtään. Hyvä kun jaksan yhtään mitään sanoa illan aikana. Neiti taas on ottanut tavaakseen tulla syliin nukkumaan kun luen. On koko ajan lähellä. Huomaa, että mulla on paha olla.

Ja olen alkanut saamaan ahdistuskohtauksia. Kun tuntuu, että jokin menee väärin tai en voi halllita koko tilannetta, alkaa mulla sydän hakkaamaan, kädet tärisee, menetän keskittymiskyvyn ihan kokonaan ja vain vaellan huoneesta toiseen tekemättä mitään. Pari viikkoa sitten sain jostain syystä hirveän pahan kohtauksen ja kesti kuusi tuntia ennen kuin se laukesi, ennen kuin mun kädet lopetti tärisemästä. Joo, ei ollut kiva kokemus.

Että tällaista mulla. Tästä syystä en päivittänyt helmikuussa. Mun helmikuu oli musta, hyvä kun muistan siitä edes jotain.