Siitä onkin vierähtänyt useampi viikko, kun viimeksi päivitin. Ajan on vienyt koulu ja Nelli.
Tuo kurssi, jota suoritan on todella mielenkiintoinen, mutta samalla olen alkanut epäileen, että onko ala todella minua varten. Päiväkodissa olen nauttinut lasten seurassa työskentelystä. Joka päivä on erilainen, paljon ilon ja onnen hetkiä, omine ongelmineen tietysti, mutta pääasiassa olen viihtynyt siellä. Nyt minun olisi tarkoitus suunnata sosiaalialan aikuispuolelle. Niin, se tarkoittaa työttömiä, sairaita, jne.. Siinä se ongelma tuleekin vastaan. En ole yhtään varma pystynkö siihen työhön. Se on todella stressaavaa, viedään ihmisistä viimeisetkin voimat pienentämällä määrärahoja ja samalla asettamalla kovempia tavoitteita töihin. Ja kun on aikuisista kyse, se tarkoittaa että asiakkaillakin on omat odotuksensa. Koitapa siinä olla sitten jonakin. Ja työssä tulee olemaan ns. sijaiskokija. Päiväkodissa olen jo ollut sellainen, että toin työt kotiin. Jos jollain lapsella oli ongelmia, mietin niitä kotona, ne tulivat uniin ja stressi oli valtava. Se kuitenkaan ei ollut joka päiväistä. Miten sitten aikuispuolella, jossa elämäntarinoiden kuuleminen on päivittäistä. Ei ole työpäivää, ettei jotain ongelmaa tulisi vastaan, ettei jotain pattitilannetta syntyisi. Miten minä sen kestän? Miten sairauteni (joka reagoi pahenemalla stressiin) sen kestää? Yllättäen olen takaisin lähtöpisteessä. Mitä alan tekemään elämässäni? Mikä ammatti olisi minua varten? Ja miten saan sen selville?!
Tuli yllätyksiä tässä viikolla. Aloin ihmettelemään, että miksi ei sairauspäivärahasta ole tullut päätöstä, kävin kelassa kysymässä. Siellä kävi selville, että koska opiskelen tätä yhtä kurssia (muutama tunti viikossa),en ole oikeutettu sairauspäivärahaan. Niinpä, olisi ollut todella mukava, jos tämä olisi kerrottu minulle jo silloin kun kouluun olin hakeutumassa ja kysyin näitä asioita. Kesällä minulle vain sanottiin, että olet sairauspäivärahalla lokakuun loppuun ja sitten eläkkeellä. Eikä kukaan, siis kukaan, kertonut etten saisi opiskella edes tuota yhtä kurssia. Niin että kiitos Kelan tädit. Olenpa nyt sitten rahattomana kaksi kuukautta, koska tahdon opiskella YHDEN kurssin! Jos tämän olisi joku vaivautunut minulle kertomaan, en tosiaankaan olisi mennyt tuolle kurssille. Valitukset on vetämässä kelassa tällä hetkellä. Samalla soittelin kevalle ja hoputtelin heitä tekemään päätöksiä mun hakemusten suhteen. Niitä odotellessa. Menee se aika näinkin.
Nelli seuraa vieressä kun kirjoitan. Näppäimistön ääni on tytöstä erittäin hauska. Pienellä on flunssa. Tänään alkoi jo toinen antibioottikuuri. Silmätipat menossa jo toista kertaa myös. Että sellainen pikkuinen meillä. Harmittaa, että kasvatuskodissa ei ole huolehdittu lemmikeiden rokotteista yms. Me joudumme tässä nyt sitten maksumiehiksi. Mutta kunhan Nelli vain paranee, se on tärkeintä.
Kirjoittelin tänne jokin aika sitten edellisestä parisuhteestani. Kuuntelin tässä yksi päivä radiota ja kuulin Christina Perrin kappaleen Jar of Hearts. Jos tuo laulu olisi ollut olemassa pari vuotta sitten, se olisi ollut niin osuva. Edelleen sanat kolahtavat. Todella hyvä kappale.
Sellaista tällä kertaa. Koitan kovasti miettiä mitä haluan elämältä. Ja samalla haluaisin koittaa olla onnellinen. Olisikohan ollut pari viikkoa sitten, kun tajusin kuinka paljon sairauteni minua rajoittaa. En esimerkiksi voi muuttaa noin vain ulkomaille. Ensin täytyisi selvittää lääkärit ja mistä saa hoitoa jne. Reissaaminenkin on hankaloitunut, paljon. Ei sillä, että olisin muuttamassa ulkomaille, mutta se turhauttaa, kun minulta on viety se mahdollisuus. Tervehtymistä odotellessa.
