Päivä 25

Lilli kävi meillä olemassa noin 2vko ja jouduimme palauttamaan tytön kasvattajalle. Päätös ei ollut helppo, mutta se oli oikea. En halua siitä sen enempää kertoa.
Tänä torstaina meille kuitenkin saapui toinen pikkuinen, nimeltään Nelli. Nellin kanssa elämä on lähtenyt sujumaan mukavasti. Ja Mieskin on ollut paljon enemmän Nellin kanssa. Eilen leikattiin tytön kynnet eka kertaa. Neli vain katseli ja ihmetteli, että mitäs nuo touhuaa. Yllättävän hyvin sujui, vaikka paikka mistä Nelli haettiin, ei ehkä ollut aivan ihanteellinen. Pentuja oli todella vähän opetettu ihmisen käsittelyyn, mutta eiköhän Nelli pikkuhiljaa opi. Ensi viikolla ekat rokotukset.

Laitoin perjantaina sen valituksen menemään Kevalle. Niinpä, muutama päivä ennen valitusajan loppua. En näköjään osaa tehdä mitään ennen kuin on ihan pakko. Valitus on kuitenkin tehty ja lähetetty.
Postissa minulle on tulossa uusi B-lausunto. Saas nähdä mitä siinä tällä kertaa lukee ja kuinka pitkälle se on.
Viikko sitten minulla oli myös verikokeet. Muut maksa-arvot ovat suht hyvät, mutta GT on edelleen liian korkealla. Lääkärit eivät oikein tiedä millä sen saisi laskettua. Kortisoniannosta kuitenkin laskettiin, jee! Ja kahden kuukauden kuluttua uudet verikokeet. Kunhan vaan arvot taas pysyy alhaalla, niin kaikki on hyvin. Nyt on kuitenkin tullut uusi ongelma, d-vitamiini ei imeydy niin kuin pitäisi. Olen tällä hetkellä d-vitamiini kuurilla. Tämäkin on yksi ihana sivuvaikutus kortisonille.

Ja minä menen kouluun ensi tiistaina. Pelottaa ihan järjettömän paljon. Ahdistaa mennä outoon ryhmään, jossa kaikki tuntevat toisensa. Ahdistaa tavata uusia ihmisiä. Ahdistaa, kun pelkään kouluun menemistä näin paljon. Ja pelkään, että minut tuomitaan ulkonäköni perusteella (että minä rakastankin tätä painonnousua mikä on myös kortisonin sivuvaikutus). Toisaalta on mukava päästä opiskelemaan, kunhan vaan muistan taas kuinka se onnistuu. Tiedän, että koulu on nyt minulle oikea paikka, mutta silti samalla pieni ääni sisälläni huutaa, että olen jo opiskellut tarpeeksi, onko pakko taas opiskella lisää?!? Noh, ei tämä ole kuin vuosi. Parempi se on vuosi opiskella kuin vain odottaa, että jos minä kuitenkin paranisin ja voisin lähteä takaisin päiväkotiin.
Ja aloitan tosiaan yhdellä kurssilla. Tällä varmistan sen, että jaksan, enkä väsähdä niin helposti. Voi kun se psykiatrin aika tulisi jo.

Periaatteessa elämä sujuu hyvin. Silti olo on välillä huono eikä mieliala ole kovin korkealla. Kivut ovat yhä uskollinen ystäväni. Ja tulevaisuus huolestuttaa.

Päivä 24

Niin, Lilli ei sitten tullutkaan meille. Mentiin aamulla kasvattajan luokse ja hän siinä sitten huomasi, että tyttö nilkuttaa. Torstaina oli ollut rokotukset ja tarkastus, että kaikki on kunnossa. Nyt sunnuntaina tyttö oli todella vaisu ja tosiaan nilkutti. Päätimme kasvattajan kanssa, että tyttö jää hänelle kuntoon hoidettavaksi. Pitkä automatka ja muutto voisi olla pienelle liikaa, varsinkin jos ei ole kunnossa. Vaisuus voi olla seurausta rokotuksista, mutta se nilkuttaminen, siitä ei kasvattajakaan tiennyt miksi tyttö nilkuttaa. Vähän huolestuttaa, että jos Lilli ei tulekaan kuntoon. Tuntui todella ikävältä tulla kotiin tyhjin käsin, kun oltiin miehen kanssa jo totuttu ajatukseen, että tänne tulee pikkuinen villikko.
Nyt vaan odotellaan uutisia kasvattajalta, että mikä tytöllä on.

Muuten olo on ollut ihan hyvä. Olen saanut nukuttua ja jopa ajettua autolla jonkun verran. Ensi viikon aikana pitäisi saada tehtyä se valitus Kevalle, ettei unohdu. Ja parempi se olisi aikaisemmin kuin myöhemmin laittaa vetämään. Pitäisi lääkäriaikaakin soitella, että saisin uuden B-lausunnon. Edellinen kun on taas kohta loppu. Ei tämä sairastaminen kyllä ainakaan helpoksi ole tehty. Tai oikeastaan kuntoutuminen. Tuntuu välillä, ettei oikein saa tukea mistään. Kouluun haluan kuitenkin mennä. (Tuntuu, että jauhan tuota kouluasiaa koko ajan, mutta se on nyt niin pinnalla.)

Jos yrittäis mennä nukkuun. Tulikin kyllä ihan erilainen sunnuntai kuin oltiin ajateltu.

Lista

Lupasin jokin aika sitten kirjoittaa listan minulle tärkeistä kappaleista. Se on vähän jäänyt, kun en saanut listaa karsittua tarpeeksi ja löydettyä niitä kaikkein tärkeimpiä kappaleita, joihin aina palaan uudestaan. Päätin kirjoittaa 10 laulun listan ja yrittää kertoa miksi juuri nämä laulut ovat minulle erityisiä.

Hiukan taustaa siis. Minulla oli nuorempana tapana tulostella laulujen sanoja ja opetella niitä ulkoa. Siivoillessani löysin kasan tällaisia lauluja ja sen kasan avulla sain eriteltyä itselleni jonkinnäköisen listan. Olisin voinut koota koko listan yhden lempibändini kappaleista, mutta se ei kai olisi kuitenkaan ollut ihan tarkoituksenmukaista. Tässä se lista nyt on kuitenkin.

10. No Use For A Name: Feels Like Home
Lyhyt kappale, mutta sanat ovat hyvät. Isoveljeni kautta löydetty.
"It's too late to talk to you
And it's too soon to say good-bye
Listen where ever you may be
You still live inside my mind

Something tells me that you are free again
In a place that feels like home

It's never easy to understand
Why memories hold our hand
But people let go"

9. Apulanta: Maanantai 
Mitä tästä voisi sanoa; teini-ikä, angsti, sen hetkinen lempibändi. Jostain syystä tästä on kuitenkin tullut se laulu jonka luokse palaan kun haluan Apulantaa kuunnella.
"Maanantai taas saapuu aivan liian aikaisin kai
On liian helppoo olla onnellinen
Minä tiedän kyllä sen
Minä tiedän kyllä sen miltä tuntuu"

8. Racoon: Smoothly

Tähän lauluun minut tutustutti minulle erittäin tärkeä ja erityinen henkilö menneisyydestäni. Tämä henkilö on sittemmin kadonnut elämästäni, mutta laulu ja sen myötä katkeran suloiset muistot ovat jääneet. 

"I dreamt nothing was wrong, everything just smiled.
In this worthwhile dream of mine a beauty place combined.
I saw eagles fly, a grey sky open up, 

a star explode and others float between the mountaintops."

7. Roxette: Listen To Your Heart
Ensinnäkin, tätä on ihana laulaa. Ja toiseksi, mikä erobiisi (minulle ainakin)! Varsinkin jos minä olen ollut suhteen päättäjä.
"Sometimes you wonder if this fight is worthwhile.
The precious moments are all lost in the tide, yeah.
They're swept away and nothing is what it seems,
the feeling of belonging to your dreams."

6. Oasis: Wonderwall
Peruskouluni loppui tähän lauluun ja sen lauloi vielä ystäväni. Jostain syystä yhdistän mielessäni tähän lauluun niin ystäväni kuin muistoni koulusta. Ja sanat puhuttelevat minua muutenkin.
"And all the roads we have to walk are winding
And all the lights that lead us there are blinding
There are many things that I would
Like to say to you
But I don't know how"

5. Stella: Aamunkuiskaus
Tämän laulun sanat.. ovat jotain enemmän kuin osaan selittää. Pystyn unohtamaan kaiken muun ja uppoutua tähän.
"Kovin helppoa on vajota hetkiin
joissa tunne on valhetta
sielusi kadotat vain öisiin retkiin
syntyy syviä haavoja"


4. Red Hot Chili Peppers: Road Trippin'
Jälleen bändi jonka löytämisessä isoveljeni on suosiollisesti apuna. Tämä kappale on ensi kuulemasta lähtien löytänyt paikan sydämessäni. Toteutumattomia unelmia.
"Road trippin' with my two favorite allies 
Fully loaded we got snacks and supplies 
It's time to leave this town 
It's time to steal away 
Let's go get lost 
Anywhere in the U.S.A."

3. Krezip: Sweet Goodbyes
Tämä kappale on kirjoitettu jäähyväislauluksi ja se on auttanut minutkin yli varsinkin yhdestä kaikista vaikeimmista eroistani.
"Everything I love between us will get us trough the night
All the things we lost will teach us see the pretty things in life
All the places that we've been to
The people we relate to
All the love that we give in to

Blow the tears from our eyes
Sweet goodbyes"

2. Snow Patrol: Chasing Cars
Minun ja mieheni laulu. Tarviiko muuta sanoa.
"All that I am
All that I ever was
Is here in your perfect eyes, they're all I can see

I don't know where
Confused about how as well
Just know that these things will never change for us at all

If I lay here
If I just lay here
Would you lie with me and just forget the world?"

1. Krezip: I would stay
Löysin tämän laulun vuonna 2005. Jos olisi yksi laulu, jota joutuisin kuuntelemaan lopun elämääni, se olisi tämä. Sanat, melodia, kaikki.
"If this is true, I thought then, what will I think
Will I stay or rather I would get away
I'm scared that I won't find a thing
And afraid that I'll turn out to be alone

But I
I have to learn, have to try, have to trust I have to cry
Have to see, have to know that I can be myself"

Päivä 23

Takana on parempia päiviä ja huonompia päiviä. Su-ma yö oli taas valvomisyö. Kivut alkoi iltsella ja oon huomannu, että kun olen hereillä, pystyn ehkäisemään kipukohtauksen pahimmat kivut. Yö meni katsellessa elokuvia. Ja maanantai nukkuessa. Tiistaina olinkin takaisin elävien kirjoissa. Mutta loppu viikko on ollut hyvin hiljaiseloa. Niin, että töihinkö? Ei todellakaan, ei tällä kunnolla.

Tänään sain siivottua. Muutenkin on mennyt pari viikkoa asuntoa järjestellessä, että Lilli ei mene täällä hukkaan. Tyttö tulee meille sunnuntaina. Kunhan vaan kaikki menis hyvin.
Kerroin vanhemmillekin. Reaktio oli yllättävän positiivinen. Varsinkin isäni reaktio. Hän vain totesi, että sellaisen hankitte. Ja toivotti tytön heillekin tervetulleeksi kylään. Hyvin iloinen yllätys. Turhaan stressasin... Mutta vanhemmistani ei voi koskaan tietää. Parempi näin.

Olen saanut myös taistella syksyn tukirahojen kanssa. Keva päätti hylätä hakemukseni opintojen tukemiseksi. Valitusta menemään vaan. Ja kelalle laitoin hakemukset vetään. Koulu kun alkaa elokuun lopussa. Yhden kurssin otin ensimmäiseen jaksoon. En uskaltanut enempää ottaa, etten ota liikaa, stressaannu siitä ja se on pelkkää alamäkeä sen jälkeen. Vähän pelolla odotan 16. päivä olevia verikokeita. Oon ollu niin kipeä ja huimausta ja pahoinvointia on ollut todella paljon. Mut senpä näkee sitten.

Tänään pääsin lounaalle ystäväni kanssa, joka oli Helsingistä tullu tänne pyörähtään. Voi, että oli ihana taas päästä vaihtaan kasvotusten kuulumisia. Edellisestä kerrasta oli ihan liian kauan. Ja tällä viikolla oon saanu pari puhelua muiltakin kaukana asuvilta ystäviltäni. Ei sitä edes huomaa kaivanneensa ystäviään näin paljon, ennen kuin heidän kanssaan juttelee. Kuinka sitä voikin unohtaa joskus, että on olemassa niinkin ihania ja mulle rakkaita ihmisiä.

Mutta huomenna nokka kohti etelää ja sunnuntaina saadaan Lilli kyytiin ja takas kotiin. En malta odottaa!!