Kävin tänään tk-lääkärillä. Sairausloma on jälleen lopussa piakkoin. Alkaa käydä vähän rasittavaksi kun joka kerta on uusi ihminen vastassa ja pitää selittää kaikki alusta lähtien. Tämä lääkäri oli kuitenkin se joka minut alunperin lähetti sairaalaan kun olin keltainen.
Käynti oli hiukan turhahko. Minun pitää käydä ensin psykiatrisella sairaanhoitajalla ja sen jälkeen lääkäri konsultoi tuota hoitajaa ja sitten vasta kirjoittaa lausunnon.
Lääkäri sanoi, että hän ei yleensä hoida masennuspotilaita, joten ei myöskään puuttunut lääkitykseen (jota en syö). Aluksi lääkäri vaikutti hiukan töykeältä, mutta keskustelun edetessä ja kun tilanne selkeni hänelle, hän alkoi vaikuttaa ihan mukavalta. Ymmärtäväisemmältä. Kovasti sanoi, että minun täytyisi koittaa lähteä ulos kotoa. Löytää jokin minulle sopiva urheilulaji. Tottahan hän puhui, mutta kun...
Lopuksi lääkäri vielä sanoi, että tämän kun saat läpi käytyä, olet käynyt aikamoisen elämänkoulun. Ja olet paljon vahvempi. Niinpä, kun vaan saisin tämän käytyä läpi.
Nyt pitäis Kevalle alkaa väsään valitusta.
Ja pitäis päättää pikku hiljaa blogin kohtalokin. Tämä on jo päivä 36.. Viime viikolla tuli vuosi täyteen diagnoosista. Ensi kuussa tulee täyteen vuosi blogin parissa.
Lääkärit (ja muutkin ihmiset) suhtautuu vaihtelevasti maksasairaisiin, yleensä ennakkoluulojen takia, olen huomannut. Toivottavasti jatkat blogia, olen sitä seurannut omasta diagnoosista lähtien. Iloinnut ja surrut mukana.
VastaaPoistaTodellakin, hirveän moni luulee AIHin johtuvan liiallisesta alkoholin tai huumeiden käytöstä. Välillä ärsyttää ihan hirveästi kohdata näitä ennakkoluuloja ja sitten selittää, että ei tämä sairaus johdu noista.
PoistaMeillä on tosiaan tullu diagnoosit aika lähekkäin.
Olen kyllä miettiny, että voisin jatkaa kirjoittamista. En koe vielä olevani valmis lopettamaan, koska elämä on edelleen sairauden kanssa elämisen opettelua.
Vaihdat vaan blogin nimeä, 380 days of my life. Minä en ole tavannut ketään jolla olisi sama sairaus, siksikin oli helpottava löytää tämä blogi. Tiedän etten ole ainoa, aikamoinen klisee, mutta niin totta että se auttaa jaksamaan. On todella opettelua elämään, sen asian kanssa, että on sairas koko lopun elämänsä. Minulla varsinkin, kun en tunne itseäni sairaaksi, maksa ei ole aiheuttanut mitään oireita, ei vaikka välillä arvot oli todella korkeat. Tai siitä jalkakivusta en tiedä, liittyykö se maksaan. Jälkeenpäin mietittynä, viimeiset kaksi vuotta on ollut melkoista hulluutta, töissä olen kulkenut koko aika, paitsi pari viikkoa sairaalassa olon takia. Sinnillä menty eteenpäin. Toivottavasti sinäkin jaksaisit masennuksen kanssa ja kaiken muun. Nyt taidan "ottaa itseä niskasta kiinni" ja laittaa kuulokkeet korville, musiikin soimaan ja menen ulos kävelemään.
VastaaPoistaPitää katsoa mitä keksin nimelle, mutta blogi jatkuu, sen voin luvata. Minunkin pitäisi yrittää tuota "itseä niskasta kiinni" ja lähteä ulos kävelylle. Nyt kun ilmatkin on taas hyvät.
PoistaOn muitakin. PBC/AIH sairaskin. Mulla alkoi oireet: kutinaa yli vuoden, kylmä hikikohtauksia, alilämpöä, afos 776, maksa-arvot koholla, albumiini ja krea romahtaneet, trombosyytit koholla, kolesterolit, leukkarit. Huono olo ja väsymys vuosikausia. Melkein voisi itkuun pillahtaa helpotuksesta kun tietää mikä mulla on. Adursalia ja prednisolonia syön...posket on kun kuu-ukolla. Vetämättömyys on ystäväni.Lapsista voi vain haaveilla...
VastaaPoista