Olen parin päivän aikana alkanut miettimään sairastumistani. Siitä on noin viikon päästä tasan vuosi kun sain AIH diagnoosin. Onko mun elämä parantunu vai huonontunu vuoden aikana? Se on ainakin selvä, että se on muuttunut täydellisesti.
Nykyään pitää katsoa tarkemmin mitä suuhunsa pistää. Varsinkin kaneli on kiellettyjen listalla. Hunaja ja kardemumma ovat jääneet kokonaan pois myös. Sipulia taas pystyn nykyään jo vähän syömään. Sitrusten syöntiä on pitänyt rajoittaa. Ja esim. appelsiinimehu ei sovi juotavaksi joka päivä. Punaista lihaa en ole syönyt ennenkään, enkä kyllä edes harkitse sen uudelleen syömisen aloittamista enää.
Alkoholi on jäänyt kokonaan pois. Lääkärit sanoivat, että jos on pakottava tarve niin voi vähän juoda, mutta sitä ei suositella. Enkä koe alkoholin juomisen olevan sen aiheuttaman kivun arvoista.
Luontaistuotteet ovat myös historiaa. Ne rasittavat maksaa suunnattomasti. Ja jokin aika sitten sain tietää, että kalanmaksaöljykapselit voivat laukaista tulehduksen uudelleen.
Samoin kaikki särkylääkkeet ovat mennyttä aikaa. On pitänyt löytää uusia keinoja päänsäryn parantamiseksi. Yksi hyväksi havaittu keino on se, että mieheni hieroo päätäni. Oikeastaan se on ainoa toimiva keino.
Vuoden aikana on käynyt myös selväksi, että minulla on alanvaihdos edessä. Urani sosiaalialalla on mennyttä. Aika suunnata katse uusiin haasteisiin.
Lastensaantihaaveet on myös haudattu ainakin pariksi vuodeksi. Sen jälkeen voidaan katsoa onko meillä mitään mahdollisuuksia edes yrittää lasta. Minun pitää olla paljon paremmassa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin kuin nyt, että vauva voisi olla edes haaveena.
Joskus mietin mitä olisin voinut tehdä toisin, että en olisi sairastunut. Olisiko pitänyt jättää sikainfluenssapiikki ottamatta? Olisiko pitänyt sittenkin mieluummin punkteeraamalla hoitaa ne minun kaikki poskiontelotulehdukset? Olisiko pitänyt syödä terveellisemmin? Olisiko pitänyt liikkua enemmän? Olisiko alunperin pitänyt valita jokin toinen ammatti, jossa ei altistu kaikille pöpöille? Olisiko pitänyt elää kuplassa ilman muita ihmisiä. Niinpä.. Olisin voinut sairastua kuitenkin. Todennäköisesti minulla on ollut jo geneettinen alttius syntymästä lähtien. Minulla on myös nivelsairaus, jonka puhkeamisen syytä ei myöskään tiedetä. Oikeastaan ihan sama miten olisin elänyt elämäni, olisin todennäköisesti sairastunut AIHiin kuitenkin jossain vaiheessa. Silti sitä miettii joskus miksi juuri minä. Siihen kysymykseen en varmasti koskaan saa vastausta. Välillä se vain tuntuu raskaalta.
Keskiviikkona unohdin ottaa yhden läkkeeni. Se vain lipsahti mielestä. Lääkkeiden syöminen tuntuu raskaalta. Ja koko loppuelämän ajan. Mitään ei voi tehdä yllättäen, jos lääkkeet eivät ole mukana. Olin vanhempieni luona käymässä. Minulla oli mukana lääkkeitä 5 päiväksi. Vaikka mieli teki jäädä pidemmäksi aikaa, minun piti palata kotiin lääkkeiden luo. 20% AIHiin sairastuneista pääsee kokonaan eroon lääkkeistä jossain vaiheessa. Silti 80% sairastuneista joutuu syömään lääkkeitä lopun elämäänsä. En vielä tiedä kumpaan ryhmään kuulun. Se selviää tulevaisuudessa. Kuitenkin olen valmistautunut kuulumaan tuohon 80prosenttiin. Sitä mukavampi yllätys, jos kuulunkin niihin, jotka pääsevät lääkkeistä eroon. AIH tulee olemaan osa minua kuitenkin. Vaikka se voi mennä lepotilaan, tulehdus voi puhjeta uudestaan ja sairaus aktivoitua.
Tällä hetkellä haaveena on vain päästä kortisonista eroon. Ja huomenna on kummipoikani 2-v. synttärit. Enpä olisi kaksi vuotta sitten kummipojan syntymän aikoihin arvannut kuinka erilaista elämäni olisi kahden päästä. Minkähänlaista se on kahden vuoden kuluttua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti