Naimisiin mentiin marraskuun lopulla. Olen aina halunnut talvihäät ja häiden aamuna satoi lunta. Olin kyllä niin onnellinen. Koko päivä sujui muutenkin täysin ongelmitta. Kampaus ja meikki olivat juuri sitä mitä toivoin. Kuvaus sujui hyvin ja tietysti itse vihkiminen. Unohdin kimpun morsiushuoneeseen, kun lähdettiin alttarille niin jännittyneenä, mutta ei se menoa haitannut. Juhlakin sujui juuri niin kuin toivottiin.
Kaaso, joka oli tulossa Tampreelta häiden aamuna, soitti edellisenä iltana, että hänellä on kuumetta 39 astetta. Meinasi iskeä paniikki silloin, vaikka oli minulla toinenkin kaaso, mutta hän oli lähinnä sellainen henkinen tuki, kun toinen oli se joka vastasi kaikesta järjestelystä. Häiden aamuna kuitenkin sain viestin, että kaaso oli noussut yöllä junaan Tampereella ja olo oli jo hyvä. Kun kampaajalla tavattiin niin kuume oli tiessään ja hän oli ihan terve. Lopulta päädyttiin siihen, että taisi olla jännityksestä johtuvaa kuumeilua. Oli ihana saada hänet mun rinnalle tuoksi päiväksi. Ja nyt ollaan naimisissa Miehen kanssa. Vähän päälle neljä kuukautta. Oudolta tuntuu vieläkin kun Mies kutsuu minua vaimoksi, tai joku rouvittelee. Niin monta vuotta olen korjannut tuon, että pitää oikein pysäyttää itsensä ja todeta, että niinhän se on. Olen vaimo ja rouva.
Töissä sujuu hiukan stressin merkeissä. Meillä aloitettiin YT:t ja se käytännössä tarkoittaa, että määräaikaisillakaan ei jatketa sopimuksia enää niiden päättymisen jälkeen. On siis edessä uuden työpaikan etsiminen vuoden vaihteen jälkeen. Oli minulla kehityskeskustelu viime viikolla kuitenkin. Sain paljon positiivista palautetta, vaikka asiakkaani ovat vaativia. Esimies sanoikin, että rauhallisesti teet työt ja ainakaan hänelle eikä asiakkaille ei näy mahdolliset hermoromahdukset.
Minulla on ollut paljon ongelmia selän ja hartioiden kanssa viime aikoina. Noin kuukausi sitten jämähti hartiat ihan jumiin ja eilen sain alaselkäni siihen kuntoon, että suorassa seisominen on todella haasteellista. Sain äidiltä fysioterapeutin jumppaohjeet ja niillä olen nyt koittanut saada itseäni edes työkuntoiseksi. Työterveyslääkäri antoi minulle lihasrelaksantteja ja laittoi kotiin lepäämään. Olipa muuten haasteellista löytää maksasairaalle sopivia relaksantteja. Yksi löytyi ja en niitä lopulta syönyt kuin ehkä 8 tablettia kaikkinensa. En pidä turhien lääkkeiden syömisestä, jos ei ole pakko. Mutta tuossa hartioiden jumiutuessa oli kyllä pakko. Olin niin kipeä että melkein oksensin kivusta. En koskaan enää halua päästää itseäni siihen kuntoon. Nyt koitan kävellä ja liikuskella ja sillä saada tuon alaselän aukeamaan. Katsellaan.
20.päivä tätä kuuta on sitten tutkimuspäivä. Maksa ja muu vatsanalue ultrataan ja 24. päivä on lääkäri. Jännässä eletään, voidaanko lääkkeitä koittaa lopettaa. En oikein tiedä mitä tunteita mulla edes on tuon suhteen. Toisaalta lääkkeet tuo tavallaan turvaa, että tulehdus pysyy hallinnassa. Mutta aihin kanssa on kyllä niin, että kun tulehdus päättää aktivoitua, se myös aktivoituu. Senpä näkee sitten mitä lääkäri sanoo.
Olisikohan tässä tarpeeksi päivitystä yhdelle kerralle. Palataan taas.
Hei!
VastaaPoistaMinulla todettiin (toistaiseksi "lievä") AIH vajaa vuosi sitten. Pelotti ihan saakelisti silloin, kun en ollut ikinä kuullutkaan koko sairaudesta. Minulla ei ollut mitään oireita, sairaus oli sattumalöytö työterveydessä.
Syön nykyään pelkästään azamunia, 150 mg/vrk. Toivottavasti voisin pian vähentää määrää, koska verikokeet olleet ok yli puoli vuotta. Kortisoni oli rinnalla vain pari kk syksyllä.
Mahdollisia sivuoireita ovat olleet kylkikivut. En muutakaan selitystä niille ole keksinyt, koska ultrassa ei näkynyt mtn. :(
Oletko sinä huomannut kylkikipuja?
Olen vasta nuori ja lapseton, joten sairauden vaikutus tulevaisuuteen mietityttää ja surettaa.
Hei! Mukava, kun jätit kommentin. Kuulostaa, että sinulla on käynyt tuuri kun aih on löydetty noin alkuvaiheessa ja hoitovaste lääkkeisiin on hyvä! AIH on sellainen sairaus, että jos lääkkeet tehoavat, sen kanssa pystyy elämään hyvinkin normaalia elämää. Tietenkään alkoholia ei voi enää nauttia samaan tapaan (minä päätin jättää sen kokonaan), mutta muuten sairaus ei kyllä näy päällepäin yhtään. Mulla aza on ollut käytössä viitisen vuotta ja tosiaan nyt vasta koitetaan lopettaa se. Annosta lähdettiin pienentämään vasta 3 vuotta sen aloittamisen jälkeen. Kiirettä ei kannata pitää lääkkeiden lopettamisen kanssa, jos niistä ei tule häiritseviä sivuoireita. Parempi saada tulehdus kuriin. Ja fakta on, että vain 20% AIHiin sairastuneista voi lopettaa lääkityksen kokonaan. Minäkin asennoiduin niin, että loppuelämä lääkkeitä syödään. Se helpotti minulla asian käsittelyä ja hyväksyntää.
VastaaPoistaSanoit olevasi nuori. AIHin kanssa tosiaan voi elää pitkään ja hyvää elämää. Azamun ei vaikuta raskaaksi tuloon suuremmin (tietty aina lääke vähän vaikuttaa), mutta se ei ole haitallinen sikiölle. Eli siltä osin ei tarvitse murehtia. Kysyit kylkikivuista. Ne olivat minulla oireena heti alussa. Ja todella moni muukin sanoo ihan samaa. Ne ovat jotain johon pitää vain tottua. Maksa itsessään ei ole tunteva elin, mutta sen ympärillä on paljon hermoja, jotka kipuilevat. Se on hyvin yleinen AIHia ja muita maksasairauksia sairastavien vaiva. Minulle on niihin määrätty Litalgin-nimistä lääkettä, jota otan jos tuntuu etten selviä kivun kanssa. Muutenhan en syö mielellään lääkkeitä.
Kyllä me tästä selvitään, vaikka tietysti krooninen sairaus aina mietityttää ja vaivaa mieltä. Mutta jos sulle tulee mieleen jotain muuta kysyttävää, niin kysy. Vastaan kyllä! :)