Koulu on nyt pyörähtänyt käyntiin. Jos Mies ei olisi minua ensimmäisenä päivänä saattaut ovelle asti, en varmasti olisi ikinä luokkaan mennyt ja olisin jättänyt koulun siihen. Ahdistus ja jännitys olivat niin voimakkaina, ettei ikinä ennen. Eka päivä sujui ok ja siitä se on lähtenyt pikku hiljaa rullaamaan. Eikä minun tarvitse istua yksin nurkassa vaan olen jopa uskaltautunut juttelemaan luokkakavereilleni. Hyvä minä!
Terapiassa kävin viikko sitten. Tunnistin siinä keskustelun lomassa itsestäni uusia piirteitä. Huomasin, että minulla on pakottava tarve saada kaikki pitämään minusta. Ja jos jonkun kanssa ei kemiat kohtaa, koen sen olevan minun syyni, minussa on jotain vikaa, ei siinä toisessa ihmisessä. Terapeutti kyllä hyvin koetti puhua järkeä päähäni, ettei kaikkien kanssa voi tulla toimeen. Kohtelias voi ja pitääkin olla, mutta kaikista ei tarvitse tykätä. Olen huomannut alkavani väsymään siihen, että yritän miellyttää kaikkia. Jos sama meno jatkuu, minä väsyn kokonaan enkä edes halua mennä kouluun enää. Terapeutti sanoi, että on hyvä kun itsestään huomaa tällaisia piirteitä niin niille pystyy tekemään jotain ja pystyy tunnistamaan tilanteita ja toimimaan ehkä erilailla. Ehkä minun ei tarvikaan tykätä kaikista eikä kaikkien minusta. Ja tuo on aika helpottavaa tajuta.
Väsynyt minä olen. Aika paljon verottaa kuitenkin tuo jatkuva sosiaalinen kanssakäynti koulussa. Koko ajan on ihmisiä ympärillä, eikä ole hetkekään hiljaista ja rauhallista. Sitä olen huomannut kaipaavani. Viikonloput menevärt hyvin kotona ollessa ihan hiljaisuudessa tekemättä oikeastaan mitään. Ensi viikonloppuna Miehen kaveri tulee meille etelästä kylään. Vähän pelottaa miten menee, kun en saakaan viikonloppuna ladata akkuja. Kuinka väsynyt sitten olen. Sitten onkin taas terapia, mikä itsessään jo auttaa. Saan purkaa ajatuksiani.
Seuraavat verikokeet on 14.päivä. Soittoajalla päätetään sitten uuden koepalanottoaika. Se pelottaa kyllä jo valmiiksi. Voi kun maksa olisi kunnossa, eikä muutoksia olisi tapahtunut. Nämä pyörivät nyt paljon mielessä, kun vuosi sitten syksyllä tulehdus puhkesi uudestaan. Saa nähdä mien tänä syksynä käy.
Sitten läksyjen tekoon.
Tuttuja ajatuksia tuosta sosiaalisen kanssakäymisen raskaudesta ja siitä, miten pelkää väsyvänsä, jos viikonloppu ei menekään niin rauhassa kuin toivoisi.. Kuulostaa hyvältä tuo koulun alku. :) Askel kerrallaan. :)
VastaaPoistaKoulun alku on sujunut yllättävän hyvin. Olen pikku hiljaa päässyt takaisin säännölliseen päivärytmiin. Mutta askel kerrallaan niin kuin sanoit. :)
Poista