Lilli kävi meillä olemassa noin 2vko ja jouduimme palauttamaan tytön kasvattajalle. Päätös ei ollut helppo, mutta se oli oikea. En halua siitä sen enempää kertoa.
Tänä torstaina meille kuitenkin saapui toinen pikkuinen, nimeltään Nelli. Nellin kanssa elämä on lähtenyt sujumaan mukavasti. Ja Mieskin on ollut paljon enemmän Nellin kanssa. Eilen leikattiin tytön kynnet eka kertaa. Neli vain katseli ja ihmetteli, että mitäs nuo touhuaa. Yllättävän hyvin sujui, vaikka paikka mistä Nelli haettiin, ei ehkä ollut aivan ihanteellinen. Pentuja oli todella vähän opetettu ihmisen käsittelyyn, mutta eiköhän Nelli pikkuhiljaa opi. Ensi viikolla ekat rokotukset.
Laitoin perjantaina sen valituksen menemään Kevalle. Niinpä, muutama päivä ennen valitusajan loppua. En näköjään osaa tehdä mitään ennen kuin on ihan pakko. Valitus on kuitenkin tehty ja lähetetty.
Postissa minulle on tulossa uusi B-lausunto. Saas nähdä mitä siinä tällä kertaa lukee ja kuinka pitkälle se on.
Viikko sitten minulla oli myös verikokeet. Muut maksa-arvot ovat suht hyvät, mutta GT on edelleen liian korkealla. Lääkärit eivät oikein tiedä millä sen saisi laskettua. Kortisoniannosta kuitenkin laskettiin, jee! Ja kahden kuukauden kuluttua uudet verikokeet. Kunhan vaan arvot taas pysyy alhaalla, niin kaikki on hyvin. Nyt on kuitenkin tullut uusi ongelma, d-vitamiini ei imeydy niin kuin pitäisi. Olen tällä hetkellä d-vitamiini kuurilla. Tämäkin on yksi ihana sivuvaikutus kortisonille.
Ja minä menen kouluun ensi tiistaina. Pelottaa ihan järjettömän paljon. Ahdistaa mennä outoon ryhmään, jossa kaikki tuntevat toisensa. Ahdistaa tavata uusia ihmisiä. Ahdistaa, kun pelkään kouluun menemistä näin paljon. Ja pelkään, että minut tuomitaan ulkonäköni perusteella (että minä rakastankin tätä painonnousua mikä on myös kortisonin sivuvaikutus). Toisaalta on mukava päästä opiskelemaan, kunhan vaan muistan taas kuinka se onnistuu. Tiedän, että koulu on nyt minulle oikea paikka, mutta silti samalla pieni ääni sisälläni huutaa, että olen jo opiskellut tarpeeksi, onko pakko taas opiskella lisää?!? Noh, ei tämä ole kuin vuosi. Parempi se on vuosi opiskella kuin vain odottaa, että jos minä kuitenkin paranisin ja voisin lähteä takaisin päiväkotiin.
Ja aloitan tosiaan yhdellä kurssilla. Tällä varmistan sen, että jaksan, enkä väsähdä niin helposti. Voi kun se psykiatrin aika tulisi jo.
Periaatteessa elämä sujuu hyvin. Silti olo on välillä huono eikä mieliala ole kovin korkealla. Kivut ovat yhä uskollinen ystäväni. Ja tulevaisuus huolestuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti