Takana on parempia päiviä ja huonompia päiviä. Su-ma yö oli taas valvomisyö. Kivut alkoi iltsella ja oon huomannu, että kun olen hereillä, pystyn ehkäisemään kipukohtauksen pahimmat kivut. Yö meni katsellessa elokuvia. Ja maanantai nukkuessa. Tiistaina olinkin takaisin elävien kirjoissa. Mutta loppu viikko on ollut hyvin hiljaiseloa. Niin, että töihinkö? Ei todellakaan, ei tällä kunnolla.
Tänään sain siivottua. Muutenkin on mennyt pari viikkoa asuntoa järjestellessä, että Lilli ei mene täällä hukkaan. Tyttö tulee meille sunnuntaina. Kunhan vaan kaikki menis hyvin.
Kerroin vanhemmillekin. Reaktio oli yllättävän positiivinen. Varsinkin isäni reaktio. Hän vain totesi, että sellaisen hankitte. Ja toivotti tytön heillekin tervetulleeksi kylään. Hyvin iloinen yllätys. Turhaan stressasin... Mutta vanhemmistani ei voi koskaan tietää. Parempi näin.
Olen saanut myös taistella syksyn tukirahojen kanssa. Keva päätti hylätä hakemukseni opintojen tukemiseksi. Valitusta menemään vaan. Ja kelalle laitoin hakemukset vetään. Koulu kun alkaa elokuun lopussa. Yhden kurssin otin ensimmäiseen jaksoon. En uskaltanut enempää ottaa, etten ota liikaa, stressaannu siitä ja se on pelkkää alamäkeä sen jälkeen. Vähän pelolla odotan 16. päivä olevia verikokeita. Oon ollu niin kipeä ja huimausta ja pahoinvointia on ollut todella paljon. Mut senpä näkee sitten.
Tänään pääsin lounaalle ystäväni kanssa, joka oli Helsingistä tullu tänne pyörähtään. Voi, että oli ihana taas päästä vaihtaan kasvotusten kuulumisia. Edellisestä kerrasta oli ihan liian kauan. Ja tällä viikolla oon saanu pari puhelua muiltakin kaukana asuvilta ystäviltäni. Ei sitä edes huomaa kaivanneensa ystäviään näin paljon, ennen kuin heidän kanssaan juttelee. Kuinka sitä voikin unohtaa joskus, että on olemassa niinkin ihania ja mulle rakkaita ihmisiä.
Mutta huomenna nokka kohti etelää ja sunnuntaina saadaan Lilli kyytiin ja takas kotiin. En malta odottaa!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti