Nyt on käyty kesälomareissulla. Käytiin Etelä-Suomea hiukan kiertämässä. Särkänniemessä oli yllättäen mukavaa, vaikka ihmisiä oli ja paljon. Ja nautin ajamisesta. Muutamassa päivässä tulikin ajeltua yli 1000km. Reissu oli ihana ja ilmat mitä parhaimmat. Hyvin jaksoin olla liikenteessä. Kotiin tultua pitikin sitten ottaa rauhallisesti pari päivää.
Meillä oli mummon hautajaiset jokin aika sitten. Hän oli elänyt jo pitkän elämän, mutta silti se oli raskasta. Taas muistui mieleen kuinka lyhyt elämä kuitenkin on. Ja sitten aloin miettimään, että saanko elää edes niin pitkään kuin mummoni ja saanko kokea mitä hän koki.
Kävin kesän alussa niissä kaksissa pääsykokeissa. Juuri ennen lomalle lähtöä sain hyväksymiskirjeen niistä toisistakin kokeista. Eli minut hyväksyttiin molempiin mihin hain. Nyt vaan kun osaisi tehdä päätöksen kumpaan lähden. Pelkään tekeväni hirveän virheen valitsemalla väärän opiskelupaikan. En olisi ikinä uskonut pääseväni molempiin sisälle. Tässä taas huomaa kuinka vaikea minun on tehdä isoja elämääni koskevia päätöksiä. Olisipa jo syksy ja opinnot alkaneet, niin olisin jo tehnyt päätöksen. Toisaalta, ihana olla vielä lomalla.
Ja pääsin mtt:llekin. En oikein tiedä mitä mieltä olen hoitajastani. Hänen mielestään minun pitäisi tehdä kaikkeni, että altistuisin ihmiskontakteille. Kerroin, että minun on vaikea kohdata vieraita ihmisiä nyt sairastumisen seurauksena ja masennus on pahentanut sitä. Ja kotoa lähteminen on todella vaikeaa. Hoitaja sanoi, että nyt vaan ulos tapaamaan ihmisiä. Istumaan kaupungille yksin jonnekin kahvilaan ja katsella ihmisiä. Tuo on minulle jotain aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa. En ole terveenäkään ikinä pitänyt tuollaisesta. Inhoan olla yksin liikenteellä ja varsinkin käydä syömässä yksin. Ja nyt sitten pitäisi tehdä jotain tuollaista. Kiitos ei. Minä en ole vain sellainen ihminen. En tiedä mitä ajatella hoitajastani. Ehkä ensi tapaaminen sujuu vähän paremmin..
Anna hoitajallekin aikaa tutustua sinuun. Alkuun hän varmasti voikin antaa sellaisia ohjeita, jotka eivät välttämättä ole sinulle oikeita. Yritä kuitenkin jotenkin löytää tapoja tavata ihmisiä. Onko nykyisissä ystävissä sellaisia, joiden kanssa jaksaisit lähteä johonkin ulos? Kahville, piknikille, uimaan, elokuviin? Tästä tuli myös mieleeni, että tarkoittiko mtt sitä, että pitäisi olla julkisilla paikoilla enemmän ihmisten parissa, vai että ihan tutustua pitäisi uusiin ihmisiin? Koska aika vaikea on minun ajatella, että masentuneen tulisi pistää energiansa uusiin tuttavuuksiin, kun eihän silloin jaksa vanhoistakaan ystävyyksistä monesti pitää kiinni. Mutta jos joku kaveri löytyy, jonka kanssa käydä kävelyllä tai muuten "ihmisten ilmoilla" niin suosittelen kokeilemaan. Yksin se voikin olla helposti ahdistavaa.
VastaaPoistaPitää tosiaan varmaan antaa aikaa mtt:n hoitajalle. Eihän hän voi tietää millainen olen, kun ei minua vielä tunne. Tuntuu vain vaikealta luoda suhde uuteen hoitajaan, kun edellinen (tuo väliaikainen hoitajani) oli niin ihana ja ymmärsi minua heti. Luulen, että hoitajani tarkoitti, että minun pitäisi olla vain "ihmisten ilmoilla" ja huomata, ettei kaikki kiinnitä huomiotaan minuun siksi että olen sairas, vaan jokaisella on ihan omat murheet ja ilot, eikä siinä ehdi muihin kiinnittää niin huomiota.
PoistaSehän se ongelma onkin kun minulla ei ole hirveästi ystäviä täällä ja aih/masennus karkotti muutamat. Ja ne pari jotka täällä ovat, heillä on oman elämänsä kiireet, joten näemme hiukan harvemmin. Välimatka vaikeuttaa näkemistä osaltaan. Uusia ystäviä haluaisin, mutta helppoa se ei ole.